Uusi vuosi vaihtui ja on alkanut reippaan lenkkeilyn merkeissä. Paukkupakkaset eivät ole häirinneet ja lenkkejä ollaan vedetty ahkerasti.

Agility alkoi vuoden alussa myös ja oli mukava päästä taas reenaileen. Harmittaa vaan, kun ei oikein sopivaa ryhmää Kodalle ole, kun itse vedän mölliryhmää. Ja lisäksi ryhmät ovat niin täynnä, että eipä siinä paljoa tunnin aikana ehdi tekemään. Kodan kanssa vielä hankalampaa, kun kuumuu älyttömästi muiden tekemisestä ja ryntää samantien samoille esteille... Niin eipä oikein voi vielä samaan aikaan tehdä esim. keppiharjoituksia. Nyt ollaankin sitten harjoiteltu odottamista ja odottamista ja odottamista. Kodan on pakko malttaa ja istua rauhassa kun muut tekee.
Päätavoitteena on nyt maneesikaudella saada kepit kuntoon ja opetella olemaan rauhassa odottamassa vuoroaan.

Tottiksessa pitäisi skarpata, kunhan nyt vaan saisi treenit pyörimään edes jonkinlaisella porukalla. Itse tarvitsisin pienen hyvän porukan jossa treenailla, niin säilyy mielenkiinto. Pienenä tavoitteena on syksyllä aloittaa TK1 metsästys, mutta katsotaan sitä sitten kuinka ollaan saatu treenailtua.

Muita sen suurempia tavoitteita en aseta, katsotaan mitä ehditään ja viitsitään :D

Nemolla on nyt talvikausi maneesitaukoa, en viitsi sen kanssa mennä isoon ryhmään odottelemaan. Meillä kun ei mitään suurempia ongelmia ole. Kontaktit ovat ongelma, mutta maneesilla ei ole kuin a-este ja sekään ei joka kerta ole kasattuna. Katsotaan niitä kontakteja sitten kesällä kun päästään tekemään paljon toistoja. Tavoitteena saada viimeinen luva tulos ja lippu kolmosiin. Sitten voidaankin ottaa relax ja keskittyä vaikka tokoiluun ja temppuiluun .

17.1. on Pohjanpalon Pasin koulutus Ruovedellä, sinne olen molemmat koirat ilmoittanut, mukavaa päästä koulutukseen pitkästä aikaa!