Eilen oltiin Virroilla oman seuran Kirsujen järkkäämässä mölliagilityssä. Rata oli erittäin ahdas, johtuen kentän pienuudesta ja ei ihan putkeen muutenkaan mennyt. Starttipaikalle mentäessä Nemo löysi hyvän kusiapajan ja eihän siinä sitten taas mitään muuta kuin suu kuolassa radalle. Tiesihän sen, että hoffin ajatukset ovat aivan jossain muualla, meno oli löysää ja hidasta. Kepeillä lopetti pujottelun kesken, kaarrokset olivat iiiisoja, ei todellakaan parasta Nemoa. Nyt pidetään taukoa perjantaille saakka ja katsotaan sitten löytyykö vauhtia viikonlopun aikana!

Eilen (keskiviikkona) käytiin Kodan kans kettuterrieri ry./nuorisoleiriläisten järjestämässä mätsärissä hieman harjoittelemassa. Aikamoista hyppimistä oli kehässä ravailu, tarvitaan aikalailla vielä harjoitusta..... Hampaiden katsominen yms. on aikamoista sählinkiä, kun ihmiset on vaan niiiiin ihania. Tuomaritäti tais kuitenkin tykätä, sillä Koda oli punaisten pentujen kolmas!

Perjantaina suunnataan nokka kohti Kokkolaa ja Klagia!