Huomenna olisi tarkoitus mennä toko-kisoihin metsästämään sitä ensimmäistä ykkötulosta...saas nähdä kuin käy. Ahkerasti ollaan nyt pari viikkoa otettu tottista, silmällä pitäen viikonpäästä olevaa BH-koetta...Siis todella ahkerasti...viime viikolla rupesin ottamaan liikkeestä istumista, kun yllättäen muistin että perskeles, sehän kuuluu pk-tottikseen :) Myös henkilöryhmän harjoittelu on jäänyt hävettävän vähälle. Katsotaan miten käyttäytyminen luonnistuu.

Eilen oli agireenit ja aika kierroksillahan ne reenit alkoi. Tultiin vähän myöhässä ja melkein suoraan ensimmäiseen harjoitukseen...vauhtia oli, mutta tuntui aivot olevan hukassa. Seuraavassa harjoituksessa tämä kostautui sitten kontakteilla ja niistä loikittiin mennen tullen yli...###!?#(¤&=##"!/##+??&¤&". On se vaan niin huvittavaa, kun iso hoffi loikkii kun jänis! Hyvähän se on, että ainakin mielenkiintoa löytyy agilityyn, mutta joskus liikakin on liikaa...Loppuun otin sitten ison määrän kontakti toistoja sekä aalla että puomilla. Näihin pitäisi kyllä saada joku järki. Toistoja siis vain pitäisi olla enemmän, mikä ei näillä reenikerroilla kyllä tule toteutumaan.

Sunnuntaina sitten startataan kukonlaulun aikaan katsomaan agin MM-kisoja ja jänskättämään kuinka suomalaiset siellä pärjäävät!