Vietimme koko juhannuksen saaressa mökillä veneillen ja uiden. Torstaina kun mökille päästiin niin jopas riitti jätkällä virtaa koko illan. Ei meinannut mölkyn pelaamisesta tulla yhtikäs mitään ja loppujen lopuksi Nemo joutui olemaan puussa kiinni. Meinas meinaan puupalikat saada kyytiä :D

Itsekin uskaltauduin järveen ja eipä se niin kylmää sitten ollutkaan ja tulihan siellä sitten Nemon kanssa pulikoitua jokunen tovi. Muistin hankkia kelluvan damin ja ottaa sen jopa mukaan. Sillä sitten harjoittelimme noutoja sekä pelastamista. Hienosti veti rantaan, vaikka enpä  näin aluks mitään pitkää matkaa vedättänyt. Mutta huomas että joku järki koiralla touhussa on, että rantaan päin pyrkii vaikka ihminen patukan päässä roikkuu :) Käytiin myös purjeveneilemässä ja sepäs olikin vähän jännempää touhua, ainakin Nemon mielestä. Varmuuden vuoksi pidin valjaissa ja remmissä, ettei hyppää kesken vauhdin pois.

Tällähetkellä koitetaan päästä piippaamisesta ja huutamisesta eroon. Jos alkaa tylsistyttään, niin hyvä keino on alkaa vinkuun ja haukkuun ym. myös mökillä jos joutui jäämään laiturille, eikä uskaltanut tulla veneen kannelle, niin voi tsiisus mikä meteli. Vaikka kukaan ei  kiinnitä yhtään mitään huomiota niin kai se sit kiva on itsestään huutaa. Tästä nyt yritetään kovasti päästä eroon...

Agit on sujunu hyvin ja ainakin mielellään hyppii esteitä :) tottiksessakin olemme jonkin verran taas edistytty, vielä kun jaksais noita noutoja opetella :|